tiistai 13. joulukuuta 2011

TUL:n mestaruuskilpailut ja Marita Helbergin palkinto!

Moi !

Lähdettiin Kokkolaa kohti 18.11 Fitrien ja Setriinoiden kanssa samalla bussilla. Matka Kokkolaan sujui hyvin. Olimme perillä hotellilla noin kello 20.30. Noudimme huoneittemme avaimet ja menimme huoneisiimme. Söimme iltapalan ja sitten valkut tulivat kiertelemään kaikkien huoneissa kertomassa lauantain aikataulun. Sitten kaikki lähtivät nukkumaan.

Aamulla meidän piti herätä noin kello 8.00. Laitoimme hiukset ja menimme aamupalalle. Meidän oli tarkoitus lähteä kisapaikalle kello 9.30, mutta pääsimme lähtemään vasta noin 9.50. 

Matka kisapaikalle oli virkistävä aamulenkki. Kisapaikalla meille selvisikin, että kisat oli järjestetty koululla. Veimme tavaramme "pukkariimme" (eli luokkahuoneeseemme). Sitten aloimme lämmittelemään harkkasuokkaa varten. 

Harkkasuokka sujui ihan hyvin. Tuli pieniä virheitä ja pallon pudotuksia ...  Korjausten jälkeen menimme syömään pientä evästä ja katsomaan muiden joukkueiden harkkasuokkia. Sitten laitoimme meikit. Sen jälkeen menimme laittamaan puvut päälle marssia varten. Marssin jälkeen laitoimme puvut puoleen väliin ja menimme kannustamaan Fitrejä, jonka jälkeen aloitimme lämppäämään.

Hetken päästä olimmekin jo keskittymässä suoritukseen maton reunalla. Suoritus meni hyvin eikä tullut yhtään pallon pudotusta/karkausta! Kun menimme kuuntelemaan kategoriaa niin kaikkia jännitti. Kun kategoriaksi kuulutettiin 2 ja bonus taito-osista, kaikki rupesivat kiljumaan ja jotkut myös itki. Olimme kaikki tyytyväisiä kategoriaan ja suoritukseen! Se oli aika huima parannus aluekilpailuista joissa menimme neloseen. 

Kun olimme iloitseet tarpeeksi, menimme syömään. Sitten menimme takaisin seuraamaan kisoja. Katsoimmme kisat melkein loppun ja lähdimme sitten hotellille. Illalla kokoonnuimme vielä yhteen huoneeseen juttelemaan. Sitten söimme iltapalaa ja lähdimme nukkumaan.

Aamulla heräsimme puoli yhdeksän maissa laittamaan hiukset ja meikit, jonka jälkeen menimme aamupalalle. Kun olimme syöneet aamupalan, lähdimme taas kisapaikkaa kohti. Koululla rupesimme lämmittelemään harkkaa varten.

Harkka meni ... no ei mitenkään hyvin : D. Onneksi olimme vasta toiseksi viimeisiä koko kilpailusta, niin ei ollut kiire mihinkään. Katsoimme kilpailuja ja kävimme syömässä.
Sitten menimme ostamaan eväitä läheiselle ABC:lle. Kun tulimme ehdimme katsomaan vielä vähän aikaa kisoja ja sitten lähdimme lämmittelemään. 

Suoritus meni ihan hyvin lukuun ottamatta pieniä pallon karkauksia ja tasapainovirheitä. Sen jälkeen menimme valmistautumaan palkintojen jakoon. Jouduimme odottamaan aika kauan, ennen kuin oli vuoro palkita 10-12 mestaruussarjalaiset. Palkinnoilla meidän lisäksi olivat Finea ja Glorit. Onnea myös heille! 

Mitalit kaulassa oli tosi hyvä fiilis! Saimme lisäksi Marita Helbergin palkinnon. Palkintojenjaon jälkeen menimme vaihtamaan puvut pois ja kävelimme bussillemme. Bussi matka meni hyvin. Kun olimme perillä Vaajakoskella niin kaikki olivat jo aika väsyneitä.

-Aliisa