lauantai 15. helmikuuta 2014

Sitrit- joukkueen alkutaipaleet

Sitrit joukkue perustettiin syksyllä 2007. Silloin joukkue esiintyi ensimmäistä kertaa seuran joulunäytöksessä Kissa-ohjelmallaan. 

Keväällä 2008 Sitrit osallistuivat ensimmäistä kertaa Sydän-Suomen alueasematapahtumaan, joka järjestettiin Tampereella. 

Sitrit kevät 2008. Alkuperäisestä kokoonpanosta Team Duossa voimistelee edelleen Moona, Siiri, Aliisa, Kia, Tinjuska, Venla ja Ariana 
Syksyllä 2008 Sitreihin tuli mukaan monta uutta tyttöä. Tytöt osallistuivat Svolin alueelliseen asematapahtumaan Jyväskylässä. Palautteessa kehuttiin tyttöjä iloisiksi ja notkeiksi ja ohjelmaa tyttöjen ikä- ja taitotasolle sopivaksi! Kehitettävää jäi jalkatekniikkaan ja itsevarmuuteen.

Syksyn 2008 alkuasento

Keväällä 2009 Sitrit esiintyivät Tampereella järjestettyihin alueasematapahtumaan sekä TUL:n Tampereen piirin kisoihin. Alueaseman suoritus meni loistavasti, vaikka vähän jännittikin. Tytöt saivat palautetta yhdenaikaisesta tekemisestä, ilmaisusta, hyvästä dynamiikasta sekä ohjelman ideasta. 

Iloiset tytöt mitalit suussa! Tästä kokoonpanosta Team Duossa voimistelee yhä 10 tyttöä! 
Tytöt turvatyynyn luona! 


Syksyllä 2009 Sitrit joukkue jaettiin kahteen joukkueeseen; Sitreihin ja Fitreihin! 

Sitrit kisasivat Valkeakosken alueasemassa vajaalla kokoonpanolla! Kuvassa (vas.) Ariana, Kia, Aliisa, Tinja, Moona ja Venla. Kaikki tytöistä voimistelevat edelleen Team Duon joukkueissa. 
Keväällä 2010 Sitrit- joukkueessa voimisteli 12 tyttöä

Keväällä 2010 tytöt pääsivät esiintymään kotikisoissa! (TUL:n mestaruuskilpailut) 
Ohjelman alkuasento
Syksyllä 2010 Sitrit kilpailivat kahdella kokoonpanolla, joista toinen kävi kokeilemassa 10-12 vuotiaiden mestaruussarjaa Svolin aluekilpailuissa Tampereella. Tytöt sijoittuivat kategoriaan 4! 

Sitrit syksy 2010

Keväällä 2011 Sitrit siirtyivät kilpailemaan 10-12 vuotiaiden mestaruussarjaan. Kauden teemana oli Pullotanssi.  Sitrit saavuttivat kaikissa kilpailuissaan kategorian 3.

Iloiset Sitrit! 


maanantai 10. helmikuuta 2014

Kisakausi avattu Miss Valentinessa!

Sitrit edustamassa Suomea! 

Viimeiset kolme viikkoa treeneissä on keskitytty tiukasti ohjelman hiomiseen sekä vaikeusosiin. Aika on kulunut nopeasti, mutta keskittyminen ja treenifiilis ovat pysyneet hyvinä. Saimme muutamia tuomareitakin katsomaan ohjelmaa ennen tärkeitä ensimmäisiä kilpailuja ja kauden avausta               Miss Valentinessa. Seuramme oman tuomarin Riinan kanssa katsottiin ohjelman taiteellista puolta kun taas JNV:n Siriuksen ja Lumon valmentajan Tarja Rasimus-Järvisen kanssa keskityttiin tekniseen puoleen sekä jalkatekniikkaan. 

Muutamat tytöt ovat kärsineet flunssasta ja kuumeesta, mutta muuten treenit ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Ohjelman kanssa olemme painottaneet pieniä osia, hiontaa sekä vaikeusosia. Puolikkaita ja kokonaisia tytöt ovat saaneet 'alleen' vasta kourallisen ja se ehkä hiukan jännittää itse kutakin. :)

Matkaan kohti Tarttoa lähdettiin torstaiaamuna yhdessä Felinen sekä JNV:n Lumon kanssa. Bussi- ja laivamatkat sujuivat pientä matkapahoinvointia lukuunottamatta hyvin ja vältyimme jopa Felinen kärsimästä mahatautipöpöstä. Saavuimme Tarttoon torstai-iltapäivänä ja luvassa oli virallinen kisaharkka. Harkkasuorituksessa tytöistä näkyi jännitys ja virheitä näkyi erityisesti tasapainoissa sekä jalkatekniikassa. Pitkästä matkasta ja matkustamisesta huolimatta hypyt näyttivät kevyiltä! Harkan jälkeen pääsimme vihdoin hotellille, iltapalalle, hiustenlaittoon ja nukkumaan.

Sitrien ja Felinen viimeinen treeni ennen Miss Valentinea 
Hotellin ruoka maistui mainiosti! 
Perjantaiaamu alkoi aikaisin aamupalan ja meikkauksen merkeissä. Tällä kertaa panostimme kisameikkiin ja kampaukseen aikaisempaa enemmän ja se kannatti! Kun kisalook oli saatu kuntoon lähdettiin bussilla kohti kisahallia. Sitrien suoritus oli omassa sarjassaan toisena, heti Ovo:n Team Titaanien jälkeen. Kisalämpän keskellä kävimme kannustamassa Felinen ja sitten lähdimme keskittymään omaan lämppään ja kisasuoritukseen. Lämppä sujui normaalilla rutiinilla ja fiilis oli hyvä! Tavoitteenamme oli saavuttaa finaalipaikka.

Vihdoin oli aikamme astua matolle huikean kannustuksen saattelemina. Tytöt löysivät kisasuoritukseen rennon fiiliksen ja hyvän keskittymisen. Suoritus oli ilmaisullinen ja osat onnistuivat hyvin!  Eriaikaisuuksia sen sijaan löytyi paljon ja kuvioiden tarkkuudessa jäi parannuksen varaa.
Pisteitä saimme seuraavasti: TV 4,40 AV 3,00 EXE 7,45= 14,85. Tekniset pisteet jäivät vielä alas mutta nämä pisteet riittivät finaalipaikkaan!

Lauantain finaalisuoritukseen lähdettiin rennoin fiiliksin ja tavoitteena oli nostaa teknisiä pisteitä. Finaalisuorituksesta saatiin tarkempi ja yhtäaikaisempi kuin alkukisasuorituksesta. Tytöt onnistuivat upeasti ja tekivät samalla kauden parhaan suorituksen! Osat onnistuivat, kuviovirheet pystyttiin korjaamaan ja hypyt näyttivät lennokkailta ja upeilta.
Hyvä suoritus näkyi pisteissä, TV 5,30 AV 2,60 EXE 7,90= 15,80. Tämä riitti finaalissa 6. sijaan. Pisteet nousivat upeasti ja päivän tavoitteena oli nostaa teknisiä pisteitä ja siinä onnistuttiin.

Kian ja Tean kisameikit 


Sitrit ja Feline matkalla kisahallille kannustamaan suomalaisjoukkueita! 
Paluumatka taittui ostoksia tehdessä sekä yhteisiä lauluja lauleskellessa! 

Kokonaisuutena reissu oli upea! Tyttöjen kansainvälinen ura on nyt startattu ja suorituksiin olimme tyytyväisiä. Nyt treeneissä keskitymme enemmän peruskuntoon ja liikkuvuuteen. Ohjelman hiominen jatkuu kohti Ovo Cupia jossa Sitrit nähdään seuraavan kerran.

Sitrit ja valkkutiimi kiittävät Anita Pihlajamäkeä, Terhi Hokkasta ja Paula Hartmania. Kiitokset myös yhteistyökumppaneille ja kaikille kannustajille!

PS. Sitrien finaalisuorituksen voit käydä katsomassa tästä