sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Sitrit kesälomalle!

Team Duolla oli yhteistreeni 20.6.2013 joka oli samalla kevätkauden viimeinen treeni. Ennen lomille lähtöä päästiin pitämään hauskaa mm. tanssin, välinetekniikan sekä omien koreografioiden merkeissä. Viimeiset viikot on vietetty tiiviisti hallilla aamusta iltaan ja tuntuu haikealta lähteä lomalle. Uusi ohjelma ja uusi väline tuovat haastetta mutta samalla on hienoa päästä opettelemaan uutta!

Tytöille annettiin kesätreeniohjelmat johon sisältyi mm. vaikeusosien harjoittelua sekä liikkuvuustreeniä. Tytöt viettävät salilta lomaa neljä viikkoa, joista kolme viikkoa ovat omatoimista treeniä ja yksi viikko totaalilomaa.


Hyvää kesää kaikille! 

Sitrit MM-kisojen kannustusjoukkoina

MM-kisat kilpailtiin Lahdessa 6.-7.6. Sitrit suuntasivat perjantain alkukilpailuun bussilla yhdessä Fitrien, Felinen ja muun Kuohun kannatusjoukon kanssa.

Kisapaikalla oli huikea tunnelma ja varsinkin Suomen joukkueet saivat katsomon mylvimään ja pulssin nousemaan. Oli hienoa päästä seuraamaan miltä tämänhetkinen lajin huippu näyttää ja upeaa katsottavaahan riitti!

Vaajakoskelta matkasi MM-kisoihin suuri kannustusjoukko! 


Team Duon kevään 2013 päättäjäiset

Sitrit ja Fitrit viettivät yhteiset kevätkauden 2013 päättärit 3.-4.6.2013 Jyväskylän Laajavuoressa. Maanantaina treenattiin klo 10-13, jonka jälkeen suuntasimme mökkitunnelmiin ja järvimaisemiin Laajavuoreen.

Mökillä oli luvassa mm. uimista, mutaleikkejä, lentopallon pelaamista, valmentajien järjestämät olympialaiset sekä yhteistä ruoanlaittoa ja saunomista. Tytöt pääsivät illan aikana myös käymään mökin lähellä asuvan Kristiinan luona jossa katsottiin jumppa DVD:tä ja syötiin jäätelöä.

Illalla valmentajat jakoivat palkinnot kauden kehittyjille, sekä kauden Sitrille ja Fitrille. Virkuimmat tytöt leikkivät kirkon rottaa ja pelasivat lentopalloa pimeän tuloon asti (taisi olla leikkimässä myös Juuli valkkukin :D)

Päättärit olivat ihana kesäinen ja rento tapa päättää rankka kilpailukausi.
Kiitokset vielä kaikille kuskanneille vanhemmille, Anitalle sekä Innalle!


Sitrien uusi kokoonpano

Keväällä on tapahtunut paljon ja nyt on aika päivittää taas blogia ajan tasalle. Team Duolla oli avoin treeni, jonka perusteella Sitrit ja Fitrit jaettiin uusiin kokoonpanoihin.

 Syksyn 2013 Sitreissä voimistelee Moona Raasakka, Ella Pohjola, Kristiina Suokas, Tea Saikkonen, Essi Pihlajamäki, Kia Savola, Tinja Jäntti, Kaisa Korpela, Reetta Närhi, Venla Vesterinen, Pinja Mononen ja Selina Salpakoski. 

Joukkueen vastuuvalmentajat ovat Sanna Aarrelampi ja Juuli Avikainen. Apuvalmentajina toimivat Annina Raasakka ja Metti Mäkitalo. Balettivalmennuksesta vastuu jatkossakin Anna Korotysheva.

Sitrit valittiin syksyn 2013 ikäkausirinki 1:seen Kisakallioon ja leirille suuntaamme 1.-4.8.2013.