keskiviikko 3. joulukuuta 2014

SM-kilpailut

Viime viikonloppuna päätettiin syksyn kisakausi SM-kilpailuiden merkeissä. Lauantain suorituksessa sattui harmittavia välinevirheitä ja loppukilpailuun lähdettiin viidenneltä sijalta. Sunnuntain suoritus oli varmempi ja vapautuneempi kuin alkukilpailun suoritus. Sijoituimme kilpailussa viidenneksi. Sitrit lähettävät onnittelut kaikille mitalisteille!

Syksy alkaa olla paketissa ja on aika siirtää ajatukset kohti kevättä! Tämän viikon torstaina (15.30-18:30) ja perjantaina (16:30-19:30) avoimet treenit Team Duoon. Kaikki 1999-2001 syntyneet ahkerat joukkuevoimistelusta kiinnostuneet ovat tervetulleita treenaamaan!














sunnuntai 16. marraskuuta 2014

TUL:n mestaruuskilpailut, loppukilpailu

Tänään kisattiin TUL:n mestaruuskisojen loppukilpailu. Aamuharkan jälkeen saimme rauhassa laittaa kisameikit ja hengailla, koska suorituksemme oli vasta kisan lopussa. Tänään suorituksessa sattui muutama välinevirhe, mutta onneksi päät saatiin pidettyä kylminä ja isompia virheitä ei tullut.
 Pisteet viikonlopulta olivat seuraavat:  TV 5.9 (+0,1) AV 3.3 Exe 8,35 (+0.1) YHT. 17.55. Alkukilpailun pisteet olivat 17.20 ja viikonlopun yhteispisteet 34.75.






 Kokonaisuudessaan olemme tyytyväisiä kisaviikonloppuun! Tästä on hyvä jatkaa treenaamista kohti kauden pääkilpailuita eli parin viikon päästä kisattavia SM-kisoja :)


















lauantai 15. marraskuuta 2014

TUL:n mestaruuskilpailut, alkukisa

Kisakausi on edennyt jo siihen pisteeseen, että menoillaan on tällä hetkellä kauden toiseksi viimeinen kilpailuviikonloppu. Tänään aamuvarhaisella hyppäsimme bussiin Vaajakoskelta ja suuntasimme kohti jo tutuksi tullutta kisapaikkaa, Pyynikin palloiluhallia. Aamuharkka alle, evästä, meikit ja takaisin lämmittelemään ja tekemään kokeilut kisaa varten. 

Kisasuoritukseen olemme tyytyväisiä. Välinevirheitä ollaan saatu karsittua kauden aikana paljon ja tämän päivän suoritus olikin varsinkin tältä osin hyvä. Tottakai korjattavaa löytyy aina, mutta tästä suorituksesta jatkamme hyvillä mielin huomiseen finaaliin! Pisteitä saimme seuraavasti: 
TV 5,8AV 3,25EXE 8,15YHT 17,20

Kisapäivämme oli ohi aikaisin ja suuntasimmekin jo iltapäivästä hotellille rentoutumaan ja keskittymään huomiseen päivään! Huomenna luvassa kuvia kisaviikonlopustamme :)

maanantai 27. lokakuuta 2014

Cailap Cup & Kolmen lajin kilpailut

Ensimmäinen kilpailuviikonloppu takana päin. Lauantaina kilpailtiin Turussa Cailap Cup, josta jatkettiin kilpailuiden päätyttyä Tampereelle unille ja sunnuntaina päästiin taas kisamatolle. Sijoituimme Cailap Cupissa sijalle kolme ja tänään Kolmen lajin kilpailuissa sijalle yksi. Onnittelut myös muille mitalisteille! :)

Lauantaina suorituksessa sattui isoja vanne mokia, jotka vaikuttivat suuresti suorittamiseen. Sunnuntain kisassa vanteet pysyivät jo hieman paremmin käsissä. Treenaamista jatketaan kohti kauden tulevia kilpailuja, joista seuraavaksi käydään Aluekisat kahden viikon kuluttua.

Lauantaiaamuna herätyskellot soivat aamuneljän pintaan.  05:30 oli aika hypätä bussiin ja aloittaa matka kohti kauden ensimmäisiä kisoja, Cailap Cupia.

Bussiin tultiin nutturat valmiina, mutta pomppuisen matkan aikana oli taiteiltava kisameikki, koska aikataulu aamuharkan jälkeen oli tiukka.

Aamiaista

Kisasuorituksesta jäi vielä paljon parannettavaa! Vanteet auheuttivat suurta sotkua suorittamiseen ja näin kokonainen jäi aika sekavaksi. Saavutimme kuitenkin kisassa sijan kolme, johon olimme tyytyväisiä.
Pitkän päivän päätteksi saimme mitalit kaulaan :) Tämän jälkeen suunnattiin päivällisen kautta Tampereelle nukkumaan ja valmistautumaan sunnuntain kisaan.


Sunnuntain aamuharkan lämppä! 
Kaisa

Reetta

Essi


Tea

Kristiina venytyksessä


Sitten tehtiin yhteistä loppuverkkaa Fitrien kanssa!

Tytöt kuuntelemassa Juulin ohjeistusta

Meikkausta pukkarin lattialla


Sunnuntaina suorituksemme oli kisan loppupäässä, joten ehdimme käydä ulkoilemassa! 
Team Duolaisia! :)

Selfie Duosta :D

Kisalämppä alkaa!


Aika mennä taas kisamatolle! Juulin viimeiset sanat ennen suoritusta.

Suoritus meni jo paremmin kuin lauantaina. Vanteet aiheuttivat pienempiä virheitä ja näin saimme eheämmän kokonaisuuden. 

Sijoituimme kisassa sijalle yksi ja sisarjoukkueemme Fitrit sijalle kolme! :)

Tästä jatketaan kovalla treenillä, kohti kauden muita kilpailuita.


-Sitrit-

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kisakatselmus

Tiistain treenien jatkoksi esiinnyimme seuran kisakatselmuksessa. Esiintyminen oli ensimmäinen tänä syksynä! Kisakatselmuksesta saimme erittäin tärkeää esiintymiskokemusta tulevaan kisaviikonloppuun. Tänään vielä treenaamme omalla salilla valmistautuen syksyn ensimmäiseen kisaan, Cailap Cupiin, ja huomenna aamulla starttaa kisabussi kohti Turkua. Nähdään huomenna Kupittaalla! :)

Lämmittelyä Fitrien ja Felinen kanssa
 
Kia



Kia ja pikkuisia Felineläisiä

Essi lämmittelemässä!

Ella ja Krisse

Selina lämmittelemässä

Kristiina

Essi

Ella 

Reetta