maanantai 27. lokakuuta 2014

Cailap Cup & Kolmen lajin kilpailut

Ensimmäinen kilpailuviikonloppu takana päin. Lauantaina kilpailtiin Turussa Cailap Cup, josta jatkettiin kilpailuiden päätyttyä Tampereelle unille ja sunnuntaina päästiin taas kisamatolle. Sijoituimme Cailap Cupissa sijalle kolme ja tänään Kolmen lajin kilpailuissa sijalle yksi. Onnittelut myös muille mitalisteille! :)

Lauantaina suorituksessa sattui isoja vanne mokia, jotka vaikuttivat suuresti suorittamiseen. Sunnuntain kisassa vanteet pysyivät jo hieman paremmin käsissä. Treenaamista jatketaan kohti kauden tulevia kilpailuja, joista seuraavaksi käydään Aluekisat kahden viikon kuluttua.

Lauantaiaamuna herätyskellot soivat aamuneljän pintaan.  05:30 oli aika hypätä bussiin ja aloittaa matka kohti kauden ensimmäisiä kisoja, Cailap Cupia.

Bussiin tultiin nutturat valmiina, mutta pomppuisen matkan aikana oli taiteiltava kisameikki, koska aikataulu aamuharkan jälkeen oli tiukka.

Aamiaista

Kisasuorituksesta jäi vielä paljon parannettavaa! Vanteet auheuttivat suurta sotkua suorittamiseen ja näin kokonainen jäi aika sekavaksi. Saavutimme kuitenkin kisassa sijan kolme, johon olimme tyytyväisiä.
Pitkän päivän päätteksi saimme mitalit kaulaan :) Tämän jälkeen suunnattiin päivällisen kautta Tampereelle nukkumaan ja valmistautumaan sunnuntain kisaan.


Sunnuntain aamuharkan lämppä! 
Kaisa

Reetta

Essi


Tea

Kristiina venytyksessä


Sitten tehtiin yhteistä loppuverkkaa Fitrien kanssa!

Tytöt kuuntelemassa Juulin ohjeistusta

Meikkausta pukkarin lattialla


Sunnuntaina suorituksemme oli kisan loppupäässä, joten ehdimme käydä ulkoilemassa! 
Team Duolaisia! :)

Selfie Duosta :D

Kisalämppä alkaa!


Aika mennä taas kisamatolle! Juulin viimeiset sanat ennen suoritusta.

Suoritus meni jo paremmin kuin lauantaina. Vanteet aiheuttivat pienempiä virheitä ja näin saimme eheämmän kokonaisuuden. 

Sijoituimme kisassa sijalle yksi ja sisarjoukkueemme Fitrit sijalle kolme! :)

Tästä jatketaan kovalla treenillä, kohti kauden muita kilpailuita.


-Sitrit-

perjantai 24. lokakuuta 2014

Kisakatselmus

Tiistain treenien jatkoksi esiinnyimme seuran kisakatselmuksessa. Esiintyminen oli ensimmäinen tänä syksynä! Kisakatselmuksesta saimme erittäin tärkeää esiintymiskokemusta tulevaan kisaviikonloppuun. Tänään vielä treenaamme omalla salilla valmistautuen syksyn ensimmäiseen kisaan, Cailap Cupiin, ja huomenna aamulla starttaa kisabussi kohti Turkua. Nähdään huomenna Kupittaalla! :)

Lämmittelyä Fitrien ja Felinen kanssa
 
Kia



Kia ja pikkuisia Felineläisiä

Essi lämmittelemässä!

Ella ja Krisse

Selina lämmittelemässä

Kristiina

Essi

Ella 

Reetta



perjantai 17. lokakuuta 2014

Treenifiiliksiä

Viikonlopun ohjelmaleiri meni koko joukkueella mallikkaasti. Asenne oli kohdillaan ja viikonlopun tavoitteeseen päästiin. Valmentajat ja tytöt ovat tyytyväisiä viikonloppuun. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista!:)

Maanantain treeni vietettiin hieman rennommissa tunnelmissa, mutta tiistaina palattiin taas tiukasti ohjelman kimppuun. Näiden treenien jälkeen alkoikin pieni treenipaussi, jonka aikana saadaan palauduttua ennen kisakauden alkamista! Joukkueen lomatunnelmia luvassa myöhemmin :)

Ennen treenien alkua saimme nähdä Reetan, Kaisan ja Ellan hienon jättipallo-ohjelman!

Tea

Alkulämppä

Kaisa keskittyneenä

Neea

Ella

Tea

Reetta iloisena :D



Evästauolla!

Moonan ristivaaka

Ella

Reetta



Moona




Videoiden analysointia!




-Sitrit-